Robottiautot nyt ja tulevaisuudessa

Itseohjautuvien ajoneuvojen konsepti on ollut suosittu puheenaihe korkean teknologian seuraajien ja autojen ystävien keskuudessa jo vuosikausien ajan, varsinkin viime vuosina, kun automaatio alkaa olla läpimurron kynnyksellä alan teollisuudessa. Kun suuret itseohjautuvien ajoneuvojen alalla toimivat yritykset, Google, Tesla ja Ford, ovat tuoneet markkinoille hiljattain uusia tärkeitä innovaatioita, robottiautojen teknologia alkaa näyttää vakavasti varteenotettavalta suunnalta lähitulevaisuudessa. (more…)

Lue lisää

Suomen ensimmäiset tietokoneet

Maailman ensimmäisestä tietokoneesta on olemassa erilaisia tulkintoja, ja sama pätee myös näkemyksiin Suomen ensimmäisen tietokoneen suhteen. Tietokoneistaminen käynnistyi Suomessa 1960-luvulla, jolloin tietokoneita hankittiin yliopistoihin, teollisuuteen, suuryrityksiin ja valtionhallinnon käyttöön. Suomen ensimmäiset tietokoneet hankittiin kuitenkin jo 1950-luvun loppupuolella. Tämä tapahtui noin 10–15 myöhemmin esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Saksaan tai Isoon-Britanniaan nähden. Ruotsi hankki ensimmäiset tietokoneensa noin viisi vuotta Suomea aiemmin. (more…)

Lue lisää

Korkean teknologian kärkikaupungit

Kaupungistuminen on jatkuvasti kasvava ilmiö maailmassa. Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että seuraavien 35 vuoden aikana kaksi kolmasosaa maapallon väestöstä tulee elämään kaupunkiolosuhteissa. Tämä tarkoittaa kahden ja puolen miljardin ihmisen väestönkasvua. Kaikkein kukoistavimmat kaupungit ovat niitä, jotka luottavat huippuluokan teknologiaan ja luovat ihmisille mahdollisuuksia uuden teknologian luomiseen. (more…)

Lue lisää